Karl-Erik Hamström besökte i Byaboden år 2024.

Kun Karl-Erik Hamström aloitti koulun syksyllä 1943, maailma oli tulessa. Seitsemänvuotiaan pojan elämä jatkui silti pitkälti ennallaan – paitsi että isä oli poissa, rintamalla.

Matka Kattslättistä Bengtsbyn kouluun oli pitkä, peräti kuusi kilometriä metsän halki, ja hän kulki sen yksin.

– Aamuisin oli pimeää, mutta siitä huolimatta matka ei tuntunut pitkältä, Karl-Erik sanoo olkapäitään kohauttaen.

Hänellä oli mukanaan myrskylyhty, mutta sen valo ei saanut näkyä yläilmoihin. Siksi äiti oli tehnyt lyhdyn ympärille pahvisuojan, jotta mahdolliset venäläiset pommikoneet eivät näkisi valokeilaa ylhäältä. Ratkaisu teki kulkemisesta kuitenkin hankalampaa.

– Minulla oli lyhyet kädet, joten lyhdyn kantaminen oli melko epämukavaa, hän muistelee.

Ensimmäisellä luokalla oppilaita oli vain kolme: Asta Orrman, Ingegerd Nyholm ja Karl-Erik itse. Hän muistaa koulun ja ystävällisen opettajansa Helmi Kullströmin lämmöllä. Luokkahuone on jäänyt vahvasti mieleen.

– Minun paikkani oli siinä, missä kahvila nykyään on, lähellä tiskiä.

Kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 1945, ryhmään liittyi uusi oppilas Porkkalan evakkojen myötä.

– Silloin tuli Olle Westerlund, ja meistä tuli parhaat ystävät.

He tapasivat uudelleen vasta paljon myöhemmin elämässä, kun Olle Westerlund asui Örebrossa. He ehtivät nähdä vielä viimeisen kerran vuonna 2012.

– Hän kävi kerran meillä täällä Norrköpingissä, ja oli todella mukavaa tavata vielä vanhemmalla iällä.

JOSEFINE JANHONEN